Sijaisperheessä uskalletaan kiintyä

Sijaisperheen tehtävä ei ole suojella itseään kiintymykseltä, vaan tarjota lapselle turvallisia ihmissuhteita, vaikka niihin joskus liittyisi myös luopumista.

Perheemme on hyvin tiivis joukko. Vietämme paljon aikaa yhdessä, ja vuosien varrella välillemme on rakentunut vahvoja ja merkityksellisiä suhteita. Meillä nauretaan, riidellään, sovitaan ja eletään aivan tavallista perhearkea – sellaista, jossa jokainen on tärkeä osa kokonaisuutta.

Sijaisperheen elämässä on kuitenkin yksi erityispiirre, joka erottaa sen monesta muusta perheestä. Vaikka lapsi tulee osaksi perhettä, emme koskaan voi täysin tietää, kuinka pitkä yhteinen matkamme tulee olemaan. Joskus elämäntilanteet muuttuvat ja lapsen polku vie toiseen suuntaan.

Meidänkin perheessämme on koettu hyvästejä. Yksi lapsi siirtyi biologisen vanhempansa kanssa ensikotiin, toinen tarvitsi enemmän tukea kuin perhehoito pystyi tarjoamaan ja muutti lastensuojelulaitokseen. Yksi lapsi puolestaan siirtyi toiseen sijaisperheeseen lähemmäs biologista sukuaan. Jokainen lähtö on ollut omanlaisensa, ja jokainen on jättänyt jäljen perheeseemme.

Osa lapsista on jatkanut matkaansa kauemmas, eikä yhteyttä ole enää juurikaan ollut. Toisten kanssa suhde on säilynyt tiiviinä, ja nykyään tapaamme esimerkiksi tukiperheen roolissa. On ollut ilahduttavaa huomata, ettei yhteys aina katkea, vaikka yhteinen koti vaihtuisikin.

Erityisen paljon arvostan omia biologisia lapsiani, jotka ovat kasvaneet tämän elämäntavan keskellä. He eivät ole itse valinneet sijaisperhearkea, mutta ovat ottaneet vastaan uusia sisaruksia avoimin mielin ja sydämin. Samalla he ovat joutuneet opettelemaan myös luopumista – sitä, että joskus rakkaista ihmisistä täytyy päästää irti, vaikka heistä olisi tullut osa omaa perhettä.

Ehkä juuri siksi perheessämme on opittu arvostamaan yhteistä aikaa. Emme pidä yhdessäoloa itsestäänselvyytenä, vaan tiedämme, että jokainen yhteinen hetki, muisto ja naurunremakka on arvokas juuri sellaisenaan.

Jaana, perhehoitaja