
Teini-ikäinen nuori perhehoidossa – arkea, kasvua ja mahdollisuuksia
Julkaistu: 05.06.2025
Teini-ikäinen nuori perhehoidossa – arkea, kasvua ja mahdollisuuksia
Perhehoito tarjoaa nuorelle kodin ja turvan juuri silloin, kun nuori ei voi asua omien vanhempiensa kanssa. Voi olla, että nuoren ja perhehoitajien tiet ovat kohdanneet jo nuoren ollessa pikkuinen vauva, tahtoikäinen taapero tai nuori on muuttanut vasta teini-ikäisenä perhehoitajien luokse. Saattaa myös olla, että nuori on asunut sijaishuollossa jo pidempään ja muuttanut laitosmuotoisesta lastenkodista perhehoitoon. Olen kuullut, että välillä ihmiset kuvittelevat, että perhehoidossa asuvan nuoren arki olisi poikkeuksellista tai erilaista. Todellisuudessa teinitkin pääsevät perhehoidossa kokemaan ihan tavallista perhe-elämää, kasvamaan omien kiinnostustensa ja unelmiensa mukaisesti, sekä ottamaan rohkeasti suuria ja tärkeitä askelia kohti itsenäistymistä. Perhehoidossa asuvan teinin arjen rutiinit ja elämä ovat useimmiten hyvin samankaltaisia, kuin kenellä tahansa ikätoverilla.
Huomaan hyvin usein perhehoitajien kanssa jutellessani, että samat asiat, haasteet ja teemat toistuvat heillä asuvien teinien kanssa, kun omien teinieni kanssa minun kotonani. Samat aikatauluttamiset harrastusten ja muiden menojen kanssa ovat kovin tutun kuuloisia myös. Arjessa pienten, hyvin arkisten ja tavanomaistenkin hetkien - naurun keittiössä, ajomatkan musiikkivalintojen tai välipalalla höpöttelyn koulun jälkeen - kautta nuori rakentaa vahvoja muistoja ja turvallisuutta. Välillä nuorella tunteet kuohahtavat ja räiskyvät, kunnes tutun ja turvallisen aikuisen kanssa voidaan taas käydä luottamuksellisia keskusteluita. Suurin onnistuminen on, kun nuori tuntee olevansa ihana ja toivottu omana itsenään, hän pystyy ja osaa, sekä hänellä on koko tulevaisuus auki ja kaikki on mahdollista. Ja omat aikuiset ovat tukena ja turvana.
Perhehoidossa teini-ikäinen pääsee aloittamaan tai jatkamaan omia mieliharrastuksiaan. Soittotunnit, jalkapalloharjoitukset, kuvataidekurssi tai vaikkapa nuorten ryhmätoiminta antavat mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ja ystävyyssuhteiden rakentumiseen. Perhehoitajien tuella nuori voi harjoitella luovuuttaan ja löytää omalta tuntuvat juttunsa, ehkä jopa täysin itselleenkin uusia vahvuuksia. Nuori saavuttaa elämänsä tärkeitä etappeja myös perhehoidossa, kuten pääsee ripille, ajaa mopokortin, suorittaa peruskoulun ja jatkaa toisen asteen opintoihin. Arjessa harjoitellaan taitoja, joita nuori ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti treenaa perhehoitajien kanssa yhdessä; kaupassa käymistä, ruuan valmistamista, oman huoneen siivoamista ja kodin askareiden hoitamista. Perhehoitajat tukevat ja ohjaavat: yhdessä laaditaan viikkosuunnitelmia, opetellaan budjetoimaan viikkorahaa ja tehdään vaikka ensimmäinen bussimatka kauas kotoa. Näitä arkisia askareita ei voi oppia oikeastaan mitenkään muuten, kun yhdessä harjoittelemalla. Ne muodostuvat aidoksi osaksi jokapäiväistä elämää, kun ne tehdään yhdessä tuttujen ja turvallisten, välillä ärsyttävienkin aikuisten kanssa.
Nuoren ympärille rakentuu usein laaja verkosto; syntymävanhemmat ja sukulaiset, nuoren asioista vastaava sosiaalityöntekijä, perhehoitajat perheineen, koululta aikuisia, harrastuksen valmentaja, ehkäpä terapeutti. Heidän kaikkien päämääränä on nuoren hyvinvointi ja etu. Parasta on, kun tukiverkosto toimii yhteisessä ymmärryksessä ja kaikki aikuiset kannattelevat ja rohkaiset nuorta.
Vaikka perhehoitajien ei ole automaattisesti tarkoituskaan sijaistaa ketään, on välillä tilanteita, jolloin he ovat ainoat turvalliset ja pysyvät aikuiset nuoren elämässä. Perhehoitajat antavat paljon muutakin teini-ikäiselle, kuin katon pään päälle: heidän luonaan nuorella on paikka, jossa kasvaa, kokeilla, erehtyä ja onnistua. Purkaa kiukkua ja iloita onnistumisista yhdessä. Arjen pienet askareet, mielekkäät harrastukset ja läpinäkyvät verkostokumppanuudet auttavat nuorta ottamaan haltuun itsenäistymistaidot ja rakentamaan itselleen eväät onnelliseen ja hallittuun elämään, vaikka syntymävanhemmat olisivat kaukana tai heidän elämäntilanteensa haastava. Perhehoito voi olla juuri se mahdollisuus, josta alkaa nuoren matka kohti omannäköistä tulevaisuutta. Perhehoidosta jäävät muistot ja opit kantavat nuorta pitkälle: itseluottamus, arjenhallinta ja kyky rakentaa ihmissuhteita antavat vankan pohjan opintoihin, työelämään ja jopa omaan tulevaan perhe-elämään.
Ja tiesitkö, että perhehoidossa on mahdollisuus nuoren jatkaa asumistaan täysikäistyttyäänkin jälkihoidossa? Olisitko ollut kiinnostunut lukemaan blogipostauksen muodossa aiheesta lisää?
Heidi Granfors
perhehoidon koordinaattori
AVA perhepalvelut