Sisukas rakkaus

Sisukas rakkaus

Sinä, rakas lapseni, olet elämäni kirkkain valo. Maailmani pimenee katsoessani, kun sinua viedään minulta pois. Mietit ehkä, että kuka kumma sammutti nuo taivaan valot, sillä näen sinun osoittavan pienellä sormellasi ylöspäin, kohti keskiyön tummuutta. Joku muu nostaa sinut tähtien alla syliinsä. Hän, joka vie sinut kodistasi pois.

Ikävä

Nojaat vasten tuon viranomaisen turvaa niin vahvasti, että ympärilleni jää ainoastaan jotain yksinäisyyttäkin kylmempää tyhjyyttä. Se puhuttelee minua huutaen, etten kelvannut sinulle, ja väittää hämmästyneen katseesi kysyvän, hylkäsinkö minä sinut. Vaikka saatat niin luulla, toivon sinun joskus haluavan kuulla, kun vastaan, etten koskaan tekisi niin. Itseni olen valmis hylkäämään, sillä heti lähtösi jälkeen, jäin äitinäsi kovin vajaaksi. Nyt itken ja huudan ikävääni pois, mutta se ei auta. Mikään ei auta. Yritän laulaa tätä tuskaani pois, kohti lohdun sävyistä pimeää, mutta ääneni jää kiinni, jo sitä edeltävään hämärään. Sävelet soivat siellä, kuten minäkin olen täällä, yksin, ja väsynyt ääneni on kuin kuulumaton kuiskaus, joka kantaa enää vain näiden minua ympäröivien vetten päällä.

Mietin, mitä enää tehdä täällä, jäätyvähkön järven jäällä. Miksen antaisi näiden kylmyyttä kiteilevien säröjen lohjeta, ja pudottaa minua lopullisuuden vapauteen, syvälle pois tästä syyllisyyteni taakasta. Entä miksi pitäisin kiinni minkäänlaisesta toivosta, kun sinä et enää ole täällä, mutta pulloissa lymyilevät, elämäni rehellisimmät valheet ovat. Sinä olet minun ainoa totuuteni. Rakastin sinua eilen, rakastan tänään, ja ihan jokaisen huomiseni aamuna. Siksi en halua pudota, vaan jaksan yhä uskoa unelmiini ikuisuudelta tuoksuvista, yhteisistä hetkistämme.

Sisu vastaan syyllisyys

Taistelen menneisyyttäni vastaan, jotta saisin pian taas herätä taaperoisen tiukasta halauksestasi. Pelkään unohtavani, miltä aamuhymysi näyttää, tai iltavillit askeleesi kuulostavat. Aion korjata kaiken, jotta vielä tulisi se päivä, jona nojaisit vasten vain minun turvaani. Yritän olla sisukas, sillä kaipaan jokaista silittämääni hiuskiehkuraasi, ainutta hymykuoppaasi ja luottavaista katsettasi, jota en ansainnut. Sinunkin on oltava sisukas, siellä toisaalla, sillä saadakseni sinut takaisin, minun on ensin löydettävä itsestäni uudenlaista voimaa.

Syyllisyyden voima on armollisuuden voimaa väkevämpää, eikä vie minua riittävän kauas niiltä kosteilta kauhuilta, joita sinä katselit tottuneesti oman elämäsi aitiopaikalta. Minun virheideni vuoksi sinä nautit nyt kaakaosi muusta kuin lempimukistasi, istuen vieraassa ruokapöydässä aprikoiden, oletko siellä kenties kuokka- vai kunniavieraana. Vaikka sinusta huolehditaan väliaikaisessa perheessäsi hyvin, tunnen kiitollisuuden lisäksi häpeää. Tuo häpeä on mielessäni kuin routaan katoava viimeinen hengenvetoni, ensimmäiseen pakkasyöhön jäätyvällä kukkakedolla. Katson itsestäni poispäin ajatellessani, että olen joutunut lainaamaan sinut muille ihmisille, sinun tahtomattasi, meidän yhteisestä elämästämme.

Lopuksi ­- rakkaus

Sinä, rakas lapseni, olet minun omani. Minun tekemäni. Olet paras ja ainut ihmeeni, tässä muutoin vaillinaisessa maailmassani. Jonain päivänä ääneni on raitistunut riittävästi, ja se kantaa muuallakin, kuin vain vetten päällä. Tiedän, että minun on poistuttava tuon kannatteluuni väsyneen, sulavahkon järven jäältä, ja etsittävä itselleni apua. Haluan kokea kanssasi ensimmäiseen kevätaamuun virkoavat kukkaset, ja varpaisiimme lipuvan järviveden. Olen helpottunut, sillä tiedän sinulla olevan monta turvallista varasyliä paikassa, jossa kukaan ei nukahda ennen sinua, tai herää vasta sitten, kun olet ollut jo pitkään valveilla. Odotan hetkeä, jona oma sylini on sinulle riittävän turvallinen, ja saan nähdä silmiesi täyttyvän jälleen sisukkaasta rakkaudestamme.

Hannaleena Immonen

Sosiaalityöntekijä (YTM)

Helsinki