
Kurkista perhehoitoon!
Julkaistu: 19.05.2025
Kurkista perhehoitoon - tästä voi alkaa merkityksellinen uusi elämäntapa!
Infotilaisuus Teamsissa 4.6. klo 17.00.
Perhehoito on tapa kasvattaa lapsia omassa kodissa, tarjota lämpöä, turvaa ja välittämistä. Me AVAlla uskomme, että jokaisella lapsella on oikeus asua kodissa, jossa on tarvittavat olosuhteet kasvaa ja kehittyä sen aikaa, kun kodin ulkopuolella asumista tarvitaan. Perhehoitaja tarjoaa lapsille paitsi kodin, myös vakaan kasvuympäristön, jossa lapsella on mahdollisuus saada tukea kasvuunsa ja kehitykseensä.
Perhehoitajalla ei tarvitse olla sosiaalialan koulutusta, mutta sitkeyttä ja kykyä vastaanottaa myös lapsen hankalia tunnereaktioita. Perhehoitajat tekevät myös yhteistyötä lapsen vanhempien kanssa, kiintymystä ylläpidetään lapsen koko sukuun.
Etsimme myös eri ikäisiä, kulttuuritaustaltaan vaihtelevia ja monenlaisia taitoja omaavia tukiperheitä eri puolilta Suomea. Tukiperhe voi olla pariskunta tai yksinasuva aikuinen. Tärkeintä on, että elämäntilanteesi on vakaalla pohjalla ja olet valmis sitoutumaan tukiperhevanhemmuuteen sekä lapsen hyvinvointiin tukiviikonloppuina. Tarjoamme koulutuksen, jatkuvan tuen sekä korvauksen tukiperheille.
Tavallisten perheiden lisäksi etsimme myös ammatillisia tukiperheitä, jossa yhdellä vanhemmalla on soveltuva sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutus. Ammatillinen tukiperhe tarjoaa lapselle aivan samanlaista arkea, mutta lapsilla saattaa olla erityistarpeita, joihin tarvitaan ammatillista ymmärrystä.
Infoon osallistuminen ei vielä velvoita mihinkään, voit olla myös yhteydessä meihin sähköpostitse tai puhelimitse, anniina.maatta@avaperhepalvelut.fi ja puh. 044-779 0007
Tervetuloa perhehoidon ja tukiperhetoiminnan infotilaisuuteen, jossa jaamme tietoa ja kokemuksia. Infon pitää Anniina Määttä, sosiaalityöntekijä ja Martina Vahvelainen, avopalveluiden palvelupäällikkö.
Linkki Teamsiin, kopio allaoleva osoitekenttään tai napsauta linkkiä: Teamsinfoon tästä
https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_ZWYyOTZhZmQtOTdjYi00YzM0LTg3OGEtMWUwMzA3MTAzMTMx%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%22c040386e-80f5-4390-b1a5-ff668c3b664a%22%2c%22Oid%22%3a%223a9ecd1e-5e43-4033-a21f-bc988fbe0358%22%7d