Tunteet, empatia ja ymmärrys sijaisvanhemmuudessa

Onko sijoitettu lapsi oikeutettu tuomaan tunteensa ja koetun elämänsä mukanaan sijaisperheeseen? Uudessa perheessä lapsi tuo historiansa ”näyttämölle”.

Miten sijaisvanhemman on hyvä ymmärtää tätä ja osata vastata siihen empaattisesti ja johdonmukaisesti. Sijaisvanhemman ymmärrys omasta kokemushistoriastaan ja suhteistaan on tärkeää. Tunteet ovat aina läsnä vuorovaikutuksessa ja reaktioissa. Sijaisvanhemman on hyvä tiedostaa tämä ja osata asettua lapsen asemaan, koettaen ymmärtää lapsen käytöksen ”käsikirjoitus”.

Sijaisvanhempana meidän on hyvä kuunnella omien kokemuksiemme ääniä ja käydä vuoropuhelua itsemme kanssa; mitä ne tarkoittavat juuri tässä hetkessä ja juuri tämän lapsen kanssa.  Sisäinen dialogi on avain ymmärrykseen ja siihen, mitä vuorovaikutuksessa lapsen kanssa tapahtuu. Meidän kokemusmaailmamme on toinen, kuin sijoitetulla lapsella. Hänen tunteensa ja reaktionsa eivät ole aina meille loogisesti ymmärrettäviä, mutta niitä voidaan ymmärtää hänen historiastaan käsin.

Tunteet ovat ihmisyyttä ja avain vuorovaikutukseen, jonka kautta opimme itseämme, elämäämme ja suhteitamme. Sijaisvanhemman on hyvä olla tunteva ja reagoiva ihminen. Tunteva aikuinen reagoi myös negatiiviseen käytökseen tunteellisesti. Aikuisen ei tarvitse pelätä tai vältellä negatiivisia tunteita, mutta hänen on hyvä tunnistaa ne ja osata hillitä tunnereaktioitaan.

Joillekin lapsille on vaikeaa tunnistaa toisten tunteita. He saattavat kokea uhkaksi meidän ilmaisemamme tunteet. Tässä oppimisessa sijaisvanhemmilta vaaditaan paljon toistoja, sanoittamista ja kykyä palautua jatkuvasti aikuisena takaisin ”puhtaalle pöydälle”, unohtaen äsken koettu tunnemylläkkä. Lapselle fyysinen lohduttaminen on tärkeää.  Se auttaa lasta tunnesäätelyn oppimisessa. Aikuisten vastuunottaminen omista reaktioista pyytämällä anteeksi ja sanoittamalla niitä lapselle, opettaa heille tunteista ja niiden kanssa elämisestä. Sijaisvanhemmuus, kuten vanhemmuus yleensä, ei ole virheetöntä ja täydellistä suorittamista. Onneksi sijaisvanhemmuus on ennen kaikkea ihmisenä olemista.

Tunteet elävät enemmän fyysisesti, ei sanoissa. Meidän ilmaisemamme ilo, suru ja lohdutus, nauru lapsen tuottamasta ilosta ja suru kyynelillä ovat kiintymyssuhteen rakentamisen liimaa. Uskaltava ja tunteva lapsi rakentuu sanotussa ja fyysisesti koetussa kiintymyssuhteessa kohti luotettavaa ja rakastavaa maailmaa.

Marko Lamberg
Marko Lamberg
Kouluttajapsykoterapeutti, työnohjaaja

Vastaa